HEIJASTUKSIA TOISEEN VALOON

Heijastuksia toiseen valoon (2013)

Heijastuksia toiseen valoon on tanssiteos rakkaudesta ja parisuhteesta. Kuusi eri-ikäistä esiintyjää luovat elämänmittaisen kaaren naisen ja miehen välisestä suhteesta. Teoksen kolme duettoa ovat matka aina viattomasta ihastumisesta ensirakkauden huumaan jatkuen keski-ikäisten väliseen suhteeseen ja lopuksi ikäihmisten yhteisiin hetkiin. Teoksen kantavina teemoina ovat kohtaaminen, kuuntelu ja rakkaus.

Teoksen musiikin on säveltänyt harmonikansoittaja Antti Paalanen, joka kiihkeällä, herkällä ja tunteisiin vetoavalla musiikillaan värittää teoksen tunnelmia.

”Heijastuksia toiseen valoon on alusta loppuun ja kaikilla osa-alueilla hieno ja koskettava teos, kaunis ja lohdullinen.”

Pohjalainen, 5.10.2013, Laura Krohn

 

Heijastuksia toiseen valoon on koreografi Mia Malviniemen toteuttaman Onni-trilogian kolmas osa. Trilogian kaksi aikaisempaa osaa ovat Hyvää Päivää (2008) ja Varjon tällä puolen (2011). Teossarjan kantavana teemana ovat olleet erilaiset näkökulmat onnellisuuteen. Ensimmäisessä osassa keskityttiin arjessa oleviin onnen hetkiin ja toinen osa käsitteli ystävyyttä.


Koreografia: Mia Malviniemi
Puvustus, lavastus ja valot: Mia Malviniemi
Musiikki: Antti Paalanen
Teksti: Mia Malviniemi
Runo: Rakastunut, Paul Eluard (1895–1952)
suom. Aale Tynni
Argentiinalaisen tangon harjoitus: Kari Harju
Graafinen suunnittelu: Lotta Häggström
Valokuvat: Ville Lindberg
Ensi-ilta: 3.10.2013 Vaasan kaupunginkirjaston Draama-sali
Tukijat: Taiteen edistämiskeskus, Pohjanmaan tanssin aluekeskus, Vaasan kaupunki