Malviniemi Company

Malviniemi Company on vuonna 2011 perustettu nykytanssiryhmä, jonka taiteellisena johtajana toimii koreografi ja tanssija Mia Malviniemi. Toimintamme ydin on vuosittain toteutettavat tanssiesitystuotannot näyttämölle sekä erilaiset paikkasidonnaiset esitykset. Tuotamme myös monimuotoisia soveltavan tanssitaiteen sisältöjä kohderyhmänä ikäihmiset. Ryhmän kotipaikka on Vaasa mutta toimimme myös
laajemmin Pohjanmaan sekä Etelä- ja Keski-Pohjanmaa alueilla.

’Tanssi on minulle kehollista tunteiden, ajatusten ja mielikuvien maailmaa sekä
läsnäoloa ja vuorovaikutusta ihmisten kanssa.’

– Mia Malviniemi

Ajankohtaista

Kädet kertovat Kalevan Navetta, Seinäjoki, 2.11.2022 kl 19

    Kädet kertovat teoskokonaisuudessa yhdistyy neljä eri taiteenmuotoa; nykytanssi sekä tekstiili-, media- ja äänitaide. Teoskokonaisuus rakentaa maailmaa, jossa neljän eri taiteenmuodon läsnäolo viestii katsojalle ja kokijalle hetkellisyyden vahvasti fyysisenä tilana. Tanssiteos, taidetekstiili ja video ovat itsenäisiä osia mutta yhdessä ne nivoutuvat kokonaisuudeksi, jossa erilaiset

Lue lisää

Kädet kertovat Vaasan kaupunginteatterissa joulukuussa 2021

  Kädet kertovat esitys perjantaina 3.12.2021 kl 19.15  Vaasan kaupunginteatterin Julia-näyttämöllä, Pohjanmaa tanssii-festivaalilla   Kädet kertovat teoskokonaisuudessa yhdistyy neljä eri taiteenmuotoa; nykytanssi sekä tekstiili-, media- ja äänitaide. Teoskokonaisuus rakentaa maailmaa, jossa neljän eri taiteenmuodon läsnäolo viestii katsojalle ja kokijalle hetkellisyyden vahvasti fyysisenä tilana. Tanssiteos, taidetekstiili

Lue lisää

MOMENTS FROM K – TEOKSEN TAKAA

  Veli-Ville Sivén (1993, Pori) on suomalainen valosuunnittelija, -taiteilija ja muusikko. Koulutukseltaan Sivén on teatteritaiteen maisteri. Sivénin taiteellinen toiminta painottuu esittäviin taiteisiin, mutta hän on toiminut myös valotaiteen ja musiikin parissa Suomessa ja ulkomailla. Sivén on kiinnostunut teatterista yhteisöllisenä tapahtumana, jossa kohtaavat taiteellinen teko, yksilöiden

Lue lisää